Jo aikaisemmassa viestissäni siteerattu kirja Toivo Pöysä – Götha Rannikko – Reima Rannikko: Pontikka. Viisi vuosisataa suomalaista paloviinaperinnettä (Keuruu 1982) tuli luetuksi loppuun asti. Ikävänä yllätyksenä jossakin vaiheessa tuli se, että kirpputorilta aikoinaan ostetusta kirjasta puuttui keskeltä 10 sivua – olikohan joku aikaisempi lukija ottanut pontikanteko-ohjeet talteen? Muuten kirja oli erittäin kiinnostava; sitä voi suositella sekä niille, joita suomalaisen juoppouden perinne kiinnostaa, että myös sukututkijoille, jotka löytävät kirjasta monia nimeltä mainittuja, selkeästi identifioitavia henkilöitä. Henkilöhakemiston puute tosin hankaloittaa etsimistä. Lisäksi on mainittu monia sellaisia henkilöitä, joista on ilmoitettu kenties vain etunimi – heistäkin osa voi olla tunnistettavissa annettujen tietojen perusteella.

Varsinaisten asiatietojen ohella kirjaan sisältyy runsaasti perinnetarinoita. Lainattakoon tähän esimerkiksi muuan kohtuullisen tuore tapahtuma parin pontikankeittäjän elämästä:

Uskonveli todistaa
”Sattui tässä aikanaan tapaus, jolloin eräs pitkään pontikkaa keitellyt mies tuli uskoon, ja hänellä oli sitten tarvetta tunnustaa ja tilittää kaikki syntinsä pois tunnoltaan, että uusi elämä lähtisi liikkeelle. Mies haastettiin sitten todistamaan raastupaan juttuun, jossa hänen entistä keittokaveriaan jälleen kerran syytettiin pontikankeitosta. Uskoon tullut veli todisti tietenkin rehellisesti ja yritti muistella kaikki tapaukset mahdollisimman tarkoin mieleensä, kertoen ne oikeudelle. Syytettynä ollut pontikkamies oli tietenkin hermona. Tuomio oli näet vaarassa koventua, kun tapauksia tuli julki yllättävän paljon. Kun uskonveli oli vihdoinkin lopettanut todistelunsa, ampaisi syytettynä oleva pontikkamies pystyyn, ja heristi vihaisena sormeaan todistajalle:

’Yhden asian sinä vielä salasit, miksi et tunnusta saman tien kaikkea? Sano, sano, sano saatana sekin että sinä nait minun akkaani ja maksoit vitosen naimapalkkaa!’”

Edellä olevan tekstin lähde ei käy kirjasta ilmi.