Edellisen Hedvig von Haartmanin elämäkerran jälkeen oli luonnollinen valinta ottaa luettavaksi saman tekijän toinen elämäkerta: Helmi Gulin, Säteilevä elämä. Louise af Forselles. Helsinki 1944. Kirja kertoo elävästi lähinnä NNKY:n ja Naisylioppilaiden Kristillisen Yhdistyksen parissa toimineesta Louisesta, joka myös merkittävästi vaikutti Suomen Pelastusarmeijan perustamiseen.

Myös tässä päähenkilön samoin kuin hänen puolisonsa syntyperä esitellään jokseenkin tarkasti. Louise af Forsellesin vanhemmat olivat amiraali, Alaskan kuvernöörinä toiminut Arvid Adolf Etholén (s. 1798, aateloitu 1856) ja tämän puoliso Margareth Sundwall, oululaisen laamannin Isak Sundwallin ja Margaretha Gripenbergin tytär. Louisen puoliso taas oli Peippolan kartanon omistaja Emil af Forselles, kamarijunkkari, tilanomistaja Pehr af Forsellesin ja Sofia Tauben poika.

Yllättävän poikkeuksen henkilöiden tarkassa kuvailussa muodostaa muuan teologi, josta kerrotaan seuraavassa sitaatissa:

Näinä Louiselle monessa suhteessa vaikeina ja raskaina vuosina oli hänen tyttärensä Ellenin Pelastusarmeijan piirissä kokema hengellinen herätys hänen suurena ilonaiheenaan. Se tapahtui hänen ollessaan professori C:n rippikouluoppilaana. Avomielisesti ja koruttomasti hän ilmaisi rippi-isälleen herätyskokemuksensa ja aikomuksensa liittyä Pelastusarmeijaan. Rippi-isä hämmästyi suuresti ja sanoi siinä tapauksessa kieltävänsä häneltä Herran Ehtoollisen. Kotona tämä herätti hämmästystä ja surua. Varsinkin isä, joka ei täysin ollut käsittänyt tyttärensä päätöstä ja oli sitä vastustanut, oli aivan järkyttynyt ja onneton. Näihin aikoihin vapaat kristilliset liikkeet olivat vielä siksi uusia, että jopa johtavienkin teologien parissa esiintyi tällaista suvaitsemattomuutta niitä kohtaan. Louise ei voinut käsittää tätä mahdolliseksi. Varmaankin Ellen oli ymmärtänyt väärin rippi-isänsä sanat. Hän kiiruhti professorin luo tiedustelemaan, oliko tällä jotakin muistuttamista Elleniä vastaan.
”Ei ensinkään,” tämä vastasi, ”olen päinvastoin erittäin tyytyväinen hänen tietoihinsa. Hän on parhaita oppilaitani.”
”Mutta eihän professori silloin voin kieltää häneltä Herran Ehtoollista?”
”Minun täytyy,” vastasi professori, ”hänhän on liittynyt lahkokuntaan.”
”Eihän Pelastusarmeija ole mikään lahko. Sehän on kirkon piirissä liikkuva herätys.”
Selitykset eivät auttaneet. Ellenin täytyi päättää rippikoulunsa saamatta Herran Pyhää Ehtoollista.

Mainittu suvaitsematon professori C siis jätetään nimeämättä, vaikka esimerkiksi eräitä Louise af Forsellesin vankien parissa työskennellessään kohtaamia naisvankeja mainitaan nimeltä. Syitä siihen voi itse kukin arvailla. (Oma arvailuni on, että C:llä tarkoitetaan käytännöllisen teologian professori, myöhemmin piispa Otto Immanuel Collianderia. Professorin rouva Hanna Colliander mainitaan toisessa yhteydessä Louise af Forsellesin tuttavana.)

Kautta koko kirjan käy ilmi, että Helmi Gulinilla on Louise af Forsellesiin ollut merkittävästi henkilökohtaisempi suhde kuin edellisen kirjan päähenkilöön, nuorena kuolleeseen Hedvig von Haartmaniin. Niinpä myös uskonnollinen paatos työntyy tekstissä selvemmin esiin. Tyypillisenä esimerkkinä uskovaisten henkilöiden elämäkerroissa usein tavattavasta näkökulmasta olkoon vaikkapa seuraava lainaus Louisen ystävättärelleen kirjoittamasta kirjeestä:

”Muutin tänne [Kauniaisiin tyttären ja vävyn kotiin] toukokuun 27 päivänä. Täällä on hyvin suloista, ja kaipaan saada lausua sinut tervetulleeksi katsomaan kahta pientä huonettani, avokuistikkoani ja parvekettani. Kuitenkin pari päivää täällä oltuani satuin onnettomuudekseni kaatumaan omassa huoneessani niin pahasti, etten omin avuin ensinkään päässyt nousemaan. Viisi viikkoa minun täytyi maata vuoteessa, mutta Jumalan kiitos, lonkka ei katkennut. Nyt olen jalkeilla ja yritän hieman liikuskella kepin varassa. – Minkä armon Jumala onkaan meille osoittanut salliessaan meidän työskennellä Hänen valtakuntansa tulemiseksi! ...”

Ateistin mieleen nousee väistämättä kysymys: Minkä kumman vuoksi sen ”Jumalallisen johdatuksen” alun alkaen piti mennä tuuppaamaan vanha täti kumoon ja aiheuttaa tälle viikkokausien sairastelu? Miksei osoittanut armoaan estämällä onnettomuuden?