Uusimpana lisäyksenä luettujen listaan on Tilma Hainarin julkaisema Hilda Käkikoski kirjeitteinsä ja kirjoitelmiensa valossa. Helsinki 1913. Kysymyksessä ei ole varsinainen elämäkerta – sellainen lienee Esteri Karilaan Isänmaan tytär, jota minulla ei ole hyllyssäni ja jota en sen vuoksi voi arvioida – ja niinpä kirjasta on melko turha etsiä kovin laajalti sukututkimusta hyödyttäviä henkilötietoja. Kirjan toimittaja toteaakin esipuheessaan: ”Mikäli mahdollista on koetettu välttää sivullisten henkilöiden mainitsemista syystä, että tapahtumat ovat nykyaikaa niin lähellä. Osaksi samasta syystä, osaksi teoksen laatuun nähden, saa lukija laimean kuvan Hilda Käkikoskesta kansanpuhujana ja -herättäjänä, jonka vertaista maassamme ei ole toista ollut. Tämän puolen esittäminen hänen elämässään, samoinkuin hänen merkityksensä naisasian ajajana, kasvattajana, kirjailijana ja edustajana valtiopäivillä, sekä hänen suhteensa omiin kansalaisiinsa, josta sadat vastaanotetut kirjeet ovat näkyväisenä todisteena, jää varsinaisen elämäkerran kirjoittajan tehtäväksi.”

335320.jpg

Kirjan ensimmäisessä osassa Hilda Käkikoski (30.1.1864–14.11.1912) toki esittelee jonkin verran iittiläisiä sukujuuriaan (isovanhempiinsa saakka), ja myös isäpuolestaan sekä tämän suvusta hän on kirjoittanut verrattain laveasti. Päiväkirjamuistiinpanoissa muita henkilöitä mainitaan niukasti nimeltä, ja myöskään Hildan kirjoittamista kirjeistä ei käy ilmi, kenelle ne kulloinkin on lähetetty. Eräissä tapauksissa vastaanottaja arvatenkin olisi pienellä salapoliisityöllä selvitettävissä. Laaja, yli 500-sivuinen kirjoitusten kokoelma antaa kuitenkin melko hyvän käsityksen Hildan ajatusmaailman kehityksestä ja hänen elämänvaiheistaan opettajana, naisasianaisena ja viime vaiheissa kansanedustajana (Suomalainen puolue 1907–1910). Uskonnolliset pohdiskelut ja sairauksien kanssa kamppaileminen saavat nekin runsaan osansa.