322423.jpg

Merkittävien naisten elämäkerroista oli nyt vuorossa Ingrid Qvarnströmin Tarunhohteinen elämä. Aurora Karamzin ja hänen aikakautensa. (Helsinki 1938.) Toisin kuin aiemmissa viesteissäni mainitut Hedvig von Haartman, Louise af Forselles tai Mathilda Wrede ei Eva Aurora Charlotta Stjernvall (myöh. Demidov, myöh. Karamzin) hankkinut mainettaan ensisijaisesti uskonnollisena herättäjänä, joskin hänen ansionsa myös sillä suunnalla ovat merkittävät. Parhaiten hänet kai kuitenkin tunnetaan Pietarin hovin juhlittuna kaunottarena ja sittemmin upporikkaana lahjoittajana ja hyväntekijänä.

Kirjassa on jokseenkin yksityiskohtaisesti kerrottu Auroran taustasta, niin isän (eversti, maaherra Carl Johan Stjernvall) kuin äidin (Eva von Willebrand) puolelta; samoin on hyvä kuvaus hänen isäpuolestaan valtioneuvos Carl Johan Walleenista. Auroran avioliittojen kautta tutustutaan laajasti myös eräisiin venäläisiin sukuihin: ensin aseseppä Nikita Demidovin jälkeläisiin, jotka liiketoimillaan hankkivat suunnattomat omaisuudet, ja sitten Karamzinin sukuun. Auroran ensimmäisestä avioliitosta syntyneen pojan Paul Demidovin, San Donaton ruhtinaan, kautta luodaan sukuyhteyksiä vielä uusiin eurooppalaisiin ruhtinassukuihin.

Loisteliaalle hovielämälle luovat kontrastin eräät kohtaukset Aurora Karamzinin hyväntekeväisyystyöstä; laitettakoon tähän pieni katkelma luvusta "Kauhea nälkävuosi" (1867):

Oli taloja, joissa ruokittiin 50–60 kerjäläistä päivittäin kuukaudesta toiseen, niin kauan kuin oli jotakin, mitä antaa. Armeliaisuus oli silloin suuri niin talonpojan pirtissä kuin herrasmiehen kartanossa, kun taisteltiin epätoivoista kamppailua hätää vastaan.
Eikä missään armeliaisuus ollut niin suuri kuin Järvenpään kartanossa. Aurora Karamzinin rikkaudet tunnettiin yhtä hyvin kuin hänen hyvyytensä ja anteliaisuutensakin. Kerjäläislaumojen loppumaton vuo virtasi kartanolle varmana avusta ja ravinnosta. Nälkäisinä, pahanhajuisina, likaisina ja täynnä syöpäläisiä horjui kalpeita ja laihoja olentoja pihalle pyytäen leivänpalaa ja yösijaa. He eivät tehneet sitä vaatien ja uhkaillen kuten kuusikymmentä vuotta myöhemmin, vaan kohtaloonsa hurskaasti alistuen. Se oli sitäkin liikuttavampaa.
Ja Aurora antoi antamasta päästyäänkin. Hänelle tuotti iloa saada jakaa ruokaa niin pitkälle kuin itseltä riitti ja valmistaa leposijoja kerjäläisraukoille mökeissään.
Mutta hän ei tyytynyt vain tähän. Hän käytti hyväkseen suhteitaan vaikutusvaltaisiin piireihin saadakseen esivallan ja virkamiehet liikkeelle. ”Ellei hallitus kykene ihmetöihin”, hän kirjoittaa veljelleen, ”kuolee koko kansa nälkään”. Hän tuki muun muassa – rahallisestikin – suunnitelmia, jotka tarkoittivat kansanjoukkojen muuttoa Suomesta etelä-Siperiaan.