Muuton jälkeisessä järjestelyssä on ollut ainakin se etu, että kirjahyllyn sisältö on nyt kohtuullisen loogisessa järjestössä. Lisäksi on tullut siivotuksi joitakin vanhoja paperinippuja ja tallennetuksi niissä olevia tietoja sukututkimusohjelmaan.

Yksi sellainen nippu sisälsi muistiinpanoja, joita aikoinani tein Askolan kirkkoherranvirastossa tutkiessani vuoden 1918 sodassa kuolleiden tietoja Suomen sotasurmat -projektille. Itse kukin sukututkimusta tekevä on varmaankin useasti törmännyt vuoden 1918 tietämissä kuolleisiin sukulaisiin, joiden kohdalla kirkonkirjoissa (tai sukukirjoissa) mainitaan esimerkiksi: kuollut Tammisaaressa, kaatunut, teloitettu, murhattu ... Listaa voisi vielä jatkaa.

Jos kuolintiedossa mainitaan "murhattu" tai "kaatunut", kannattaa todennäköisesti tutkia H. J. Boströmin kirjaa "Sankarien muisto. Suomen itsenäisyyden ja vapauden puolesta henkensä antaneiden kansalaisten elämäkertoja". SSS:n julkaisuja V. Helsinki 1927. Se sisältää, kuten nimestä käy ilmi, valkoisten puolella kuolleiden pienoiselämäkerrat ja useimmiten myös lyhyen selostuksen vainajan viimeisistä päivistä tai tunneista. Lähes 900-sivuisessa kirjassa on paljon kiinnostavaa tietoa ja ilahduttavan monesta henkilöstä myös valokuva. Eräät kuvaukset voivat nykylukijasta tosin tuntua paikoitellen hiukan naiiveilta, esimerkiksi seuraava [jätän henkilön nimen mainitsematta, etsiköön itse ken haluaa]: "Kunnostautui Kristiinassa, jossa hän m. m. löi erästä venäläistä upseeria kiväärillä päähän tämän yrittäessä ampua häntä pistoolilla." Hiukan vanhahtavasta sävystään huolimatta kirja on kuitenkin varsin käyttökelpoinen ja monin tavoin kiinnostava.

Aiemmin mainitsemissani muistiinpanoissa kuolinsyynä oli usein myös vaikkapa "ambuskeerattu" tai "teloitettu" tai "kuoli Tammisaaressa/Riihimäellä". Eräänlaista hilpeyttä herättivät muutamat sellaiset merkinnät kuin "lienee kuollut" tai "pitäisi olla kuollut" (tuosta jälkimmäisestä ei pysty suoralta kädeltä sanomaan, onko kysymyksessä arvelu vai kirkkoherran hurskas toive). Lienee helppo arvata, että nämä henkilöt olivat toimineet rintamalinjan punaisella puolella. Heistä ei tiettävästi ole koskaan koottu samanlaista kirjaa kuin tuo "Sankarien muisto". Eikä sellaisen kirjan laatiminen enää nykyaikana onnistuisikaan ... ne, jotka olisivat osanneet yksityiskohtaisesti kertoa vainajien viimeisistä päivistä, ovat lähes kaikki jo itsekin vainajia. Kenties sellaisen kirjan tekeminen ei olisi edes tarkoituksenmukaista. Löytyväthän nimet kuitenkin onneksi nykyään Sotasurmat-projektin sivuilta http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/main?lang=fi Jonkin verran tietoja löytyy toki myös muista arkistolähteistä ja kirjallisuudesta.

- - -

Tähän voi vielä jatkaa, että vaikka Suomessakin monet vanhat kirkonkirjat ja muut arkistot ovat vuosisatojen aikana tulipaloissa ja sodissa tuhoutuneet, olemme kuitenkin (ainakin sukututkimusta ajatellen) siinä onnellisessa asemassa, että tietoa menneistä sukupolvista lähes poikkeuksetta löytyy --- joskus etsiminen toki voi olla tuskallisen työlästä. Siinäkin tapauksessa, että merkittävä osa julkisista arkistoista syystä tai toisesta tuhoutuisi, sukututkijoiden muistiinpanoista olisi kenties mahdollista rekonstruoida varsin kattava "suomalaisten historia" (edellyttäen tietenkin, että yksityisten sukututkijoiden hallussa olevat arkistot säilyisivät käyttökelpoisina ja että yhteistyö saataisiin organisoiduksi). Monessa muussa maassa tilanne on paljon huonompi. Tälläkin hetkellä pikku Telluksellamme käydään useita sotia, joissa ihmiskunnan historiaa tuhotaan silmittömästi ja orpolapsilta riistetään heidän oikeutensa tuntea esivanhempansa.